B.Rizzini

B.Rizzinin tarina alkoi vuonna 1966 kun Batista Rizzini aloitti valmistamaan aseita jotka tyydyttäisivätvaativienkin asiakkaiden tarpeita. B.Rizzinin ovat perustamisvuodesta saavuttaneet maailmalla mainetta jaarvostusta, laadustaan sekä viimeistelystään.

Tehdas on perustaja perheen omistuksessa ja  Batistan lapset ovat mukana tehtaan tuotannossa. Perheen omistautuminen sekä sitoutuminen tehtaan tuotteisiin näkyy tarkkana laaduntarkkailuna sekä innovatiivisena suunnitteluna. Tehtaan tuotanto on laajentunut merkittävästi B.Rizzinin alkuajoista, tehtaalla on mittava määrä CNC koneita eri osien valmistukseen, aseseppien kokoonpano pisteet sekä aseiden testaus tilat. Tehtaalla on esittely huone jonne on koottu koko tehtaan tuotanto mallit sekä yksittäin valmisteltuja kappaleita myös erittäin vaativaan makuun.

 

Aseen valmistus alkaa tarkkaan valituista metalli laaduista sekä innovatiivisestasuunnittelusta esimerkiksi tekniikasta joka estää aseen laukeamisen mikäli ase ei ole sulkeutunut kunnolla tai itsestään kiristyvä etutukin rauta joka säätää automaattisesti aseen tiukkuutta.

Metalli työstetään erittäin tarkkoihin mittoihin CNC koneilla, B.Rizzini valmistaa pääsääntöisesti kaikkikomponentit itse laadun tarkkailun vuoksi. Metalli osat käsitellään niin että se estäisi korroosion vaikutusta, esimerkiksi piippujen sisäpinta on kromattu, PVC pinnoite suojaa lukkorunkoa antaen samalla kauniin hopeisen pinnan.

Valmiit komponentit kuljetetaan tehtaanyläkertaan jossa asesepät kokoavat aseet yksitellen. Puut ovat valmistettu turkkilaisesta pähkinäpuusta. GiuseppeRizzini sekä Batista valikoivat jokaisen tukin yksitellen kun he ostavat ne turkkilaisilta tavarantoimittajilta, jolloin tukkien laatu on kontrolloitua.

Puihin työstetään CNC koneilla rautaosien liitoskohdat ja lopulta viimeistellään käsin sekä karhennetaan. Valmiit aseet koe ammutaan tehtaan ampumaradalla jotta aseessa ei ole mitään toimintaan vaikuttavia häiriöitä. Tehtaan valmistukseen kuuluu myös kalliimpien yksilöaseiden valmistus ja tehtaan sisäisessä Custom Shopissa valmistetaan erityisen yksilöllisiä aseita. Aseet ovat poikkeuksellisen kauniita työjäljeltään sekä kaiverruksiltaan.